Ensimmäistä kertaa vietettävää Suomen luonnon päivää jokainen vietti omalla tavallaan, niin minäkin. Päätin heti aamusta aamukasteen kuivuttua suunnata tutuille sieni- ja marjamaille Louhiensalolle. Sää oli paras mahdollinen: aurinko paistoi ja tuulta oli vain nimeksi.
Läksin metsään yksin,sillä halusin kulkea rauhassa, kuunnella luonnon ääniä, nauttia näkemästäni, maistella ja haistella aistein avoimin. Pian kuitenkin huomasin, että en ollutkaan yksin, sillä kavereita löytyi. Nimittäin hirvikärpäsiä! Niitä oli todella paljon, olinhan hirvien asuinalueella. Ne tunkivat paidan sisään ja hiipivät pikkuhiljaa kohti hiusrajaa. Jokainen tietää tunteen? No, ovathan hekin osa Suomen luontoa.
Kielon marjat loistivat väriläiskinä ruskean aluskasvillisuuden joukosta. Syötävän kaunis, mutta myrkyllinen.
Kävin tarkistamassa viime syksyisen suuppilovahveropaikkani, mutta vielä nyt ei ollut niiden aika. Kourallinen oli tämän kertainen saaliini. Saman polun varrelta löydettyjen kanttarellien kanssa niistä sainkin ihan hyvän sekoituksen yhdelle aterialle. Haaparouskujakin kasvoi vain muutamia siellä täällä. Herkkutatit sen sijaan nostavat jo kummasti lakkiaan ja hyvä jos ovat saaneet päänsä maan pinnan yläpuolelle, niin etanat ovat jo käyneet herkuttelemassa.
Tottakai olin varautunut sankoin ja poimurein retkelleni. Viime syksyinen puolukkapaikka metsittyneen suon reunalla osoittautui tällä kertaa pettymykseksi, mutta vähän korkemmalta mäeltä löytyi mukavasti marjaa ja sanko täyttyi nopeasti.
Urakan tehtyäni istahdin toviksi kaatuneelle puun rungolle, kaivelin hirvikärpäsiä hiuksistani, kuuntelin äänettömyyttä ympärilläni. Ihmeellistä: mitään ääniä ei kuulunut mistään (minulla on muuten nyt jo se kuulolaite), mikäpä tämän parempi paikka rauhoittua ja katsella luonnon pieniä ihmeitä.
Sain todella olla rauhassa , sillä muita retkeilijöitä, sienestäjiä ja marjastajia ei näkynyt koko aikana. Edes Louhikota ei ollut houkutellut ketään makkaranpaistoon ja kahvikeittoon näin upeana alkusyksyn aurinkoisena päivänä.
Kesäkukkien aika alkaa olla takana päin. Perhosia ei enää lentele kuin satunnaisesti pihapiirin viimeisissä kukkasissa. Ahkerat kimalaiset
kuitenkin ovat vielä työn touhussa etsimässä mettä hunajakukista.
Niin pieni ja niin sievä loppukesän kukkija viihtyy kuivilla ojanpientareilla.
Ruokatauon jälkeen jatkoin oman luonnon päiväni viettoa suuntaamalla auton keulan Välisärkkien kautta kohti Lavalampea. Osittain Natura-alueeseen (Viklinrimpi) kuuluva Lavalammen seutu koostuu useista pikkuisista suolammista ja soita halkoo Ruvaslahden ja Kinahmon välillä oleva kuiva harjukannas. Kapealla, kivisellä ja mutkaisella tiellä pysähtelin vähän väliä milloin mistäkin syystä. Ensimmäisellä lammella telkkäperhe oli vielä keräämässä voimia tulevaa muuttomatkaa varten. Välillä pysähdyin noukkimaan herkkutatteja mäntykankaalta. Suolla on asustanut kesäisin joustenpareja, jotka sitten johdattavat poikasensa vähän vartuttua läheisille lammille. Koskaan en ole tavannut siellä kurkia, mutta nytpä näin. Arkoina lintuina lähtivät tietysti lentoon, kun hiiviskelin lähemmäs. Upeita lintuja.
Matkalla näin vain muutamia lintuja: kukuntasa lopettaneen käen ja pari hömötiasta. Yksinäinen sitruunaperhonen lenteli suon reunalla etsien syötävää. Metsässä alkaa olla jo hiljaista näin syksyn kynnyksellä. Täällä ei ollut edes hirvikärpäsiä, onneksi.
Iivarinlammella ilahdutti joutsenpari viiden upean jälkeläisensä kanssa. Huomattuaan minut emot johdattivat lapsensa lammen toiselle toiselle rannalle. Välillä katseltiin länteen ja itään ja mietittiin minnepäin olisi turvallisinta mennä. Lopulta lähdettiin somassa jonomuodostelmassa uimaan lammen eteläkärkeä kohti.
Lavalammen metsästysmajalla tapasin päivän ensimmäiset ihmiset ja kuinka ollakaan: he olivat viettämässä Suomen luonnon päivää.
Retkeni lopulla kävin vielä tarkistamassa tutut kanttarellipaikat, mutta en löytänyt ensimmäistäkään sientä. Sen sijaan kärpässienet puhkovat jo itsensä maanpinnalle läpi kovan maan.
Mökkirannassa kävin katsomassa kuikkaperheen kuulumisia, mutta heitä ei enää näkynyt. Liekö pitkä taival kohti etelää jo alkanut?
Suomen luonnon päivä ei mennyt kohdallani hukkaan, sainhan sentään sieniä ja puolukoita talven varalle. Ja mitä kaikkea näin, koin, tunsin, haistoin, maistoin....
"Vielä niitä honkia humisee tuolla Suomen salomailla..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti