Perhoshurmos  



Hohtosinisiipi

Aurinkoinen  ja lämmin kesä 2011 vaikutti tietysti siihen, että perhosiakin oli liikkeellä paljon. Varsinaisen alkusysäyksen  perhosten kuvaamiseen ja halun niiden tunnistamiseen sain kesäkuun 2011 lopussa lomamatkalla Kiihtelysvaarassa. Vaaramaisemissa sijaitsevalla kesämökillä oli runsaasti kukkia ja kasveja, niin luonnonvaraisia kuin viljeltyjäkin. Perhosia liiteli jatkuvasti ympärillä ja ne lumosivat minut täysin. Kuljin pitkin pihaa kamerani kanssa ja napsin kuvia perhosista, joita en ollut koskaan ennen tavannut tai ainakaan tunnistanut.

Kesä 2012 ei ollut edellisen kesän kaltainen, mutta perhosia liikkui  mielestäni kuitenkin melko mukavasti. Moni muu asia jäi tekemättä tai odottamaan parempia aikoja; silloin on taottava, kun rauta on kuumaa. Perhosten lentoaikahan on melko lyhyt, monilla lajeilla vain kuukauden tai kaksi. Ja talvella taas näillä leveysasteilla on turha lähteä perhosia etsimään ;)

Perhosia riittää moneen lähtöön; on päiväperhosia, yöperhosia, kiitäjiä, mittareita jne. Itse päiväeläjänä näen vain päiväsaikaan liikkuvia ja kasvihuoneen sekä rakennusten seiniltä tavoitan aamullla yönaikaan liiikuneita perhosia. Valtaosa kuvaamistani perhosista onkin siis päiväperhosia ja yökkösten lajimääritys on jäänyt heikommalle.

Keisarinviitta, nopeaakin nopeampi.

Perhosten kuvaaminen ei ole helpoin laji, sillä vikkeläliikkeiset liitelijät eivät kauaa pysy paikallaan, etenkään lämpimällä säällä. Aikaa ja kärsivällisyyttä kysytään ja tietysti, että kameran muistikortissa riittää tilaa. Yleensä otankin samasta kohteesta kymmeniä kuvia, luottaen siihen, että joku niistä onnistuisi. Lajimääritys on sitten helpompaa, kun voi vertailla useampia kuvia kirjoissa ja internetissä olevien jo tunnistettujen perhosten kanssa. Perhosten yläpinnasta tunnistaa monet lajit, kun taas hopeatäplien ja sinisiipien alapinnan näkeminen  helpottaa lajimääritystä.

Haapaperhosen tutkimusmatka

Monta kertaa olen saanut kyykistellä ja juoksennella pitkin maita ja mantuja. Kaikkihan eivät tätä tietenkään ymmärrä, vaan pudistelevat ihmetellen päitään. On kai niitä huonompiakin harrastuksia... Hienoja ja hupaisia kokemuksia on perhosharrastuksen myötä myös tullut. Kerran juoksentelin  haapaperhosen (7 cm, yksi suurimpia päiväperhosia) perässä pitkän tovin ja lopulta luovutin, menköön. Mutta kuinka ollakaan, siinä harmissani seisoessani se tulikin hetken päästä istumaan paljaalle jalalleni  ja tutki pitkään ja hartaasti imukärsällään jalkaani. Toisen kerran valmistauduin kuvaamaan kaaliperhosta pihamaallani -  siinä samassa hetkessä tuli myös kissa paikalle ja nappasi perhosen edestäni ja söi suuhunsa.

Tällä hetkellä (4.11.2012) perhosgalleriassani on  kuvat lähes kaikista kameralla bongaamistani perhosista. Tiedostoni ovat (vielä) hieman sekavassa tilassa tietokoneella, mutta lisään  sivun ensimmäisiksi, jos löydän vielä joitakin unohtuneita perhoslajeja. Perhossivulla on vielä nimettömiäkin  perhosia, joiden nimet olen joko unohtanut tai sitten en ole ehtinyt etsimään. Jos tunnistat,voit laittaa tiedot minulle.

Varsinaista logiikkaa kuvien järjestyksessä ei ole, sopuisasti sekaisin. 

 

Ensi kesän perhosia odotellessa, josko silloin saisin ritariperhosen "kiinni", Päivi