Kuvat 18-19.5.2013 Polvijärvi, Kinahmo
Mistä tietää kesän koittaneen?
Helluntai-viikonloppu keväisissä puuhasteluissa mökillä ja luonnon heräämisen tarkkailussa: Joutsenet lentelevät järvellä rannalta toiselle äänekkäästi toisilleen huudellen. Kuikkapariskunta on palannut tutuille pesintäpaikoilleen kuuluvasti omaa nimeään äännellen. Sorsapariskunta käy tutustumassa kanavan suussa mahdolliseen uuteen pesäpaikkaansa jo toistamiseen. Pöntöissä asustaa jo kirjosiepot ja sinitiaiset. Peippokin on rakentanut kotinsa melko näkyvälle paikalle lepän oksanhaaraan. Lokit ovat jo täydessä pesintävaiheessa tutuksi tulleilla kivillä lahdenpoukamassa. Viimekesäisestä varpushaukan pesinnästä ei vielä havaintoa.
Räkättirastaspariskunta on rakentanut pesänsä lähikoivuun. Uutta modernia tyyliä jättää heinät pitkiksi viukoiksi, ehkäpä naamiontikeino? Siitä varmaan mustarastaspariskuntakin kävi mallia katsomassa ihan lähietäisyydeltä. Luonto on silti julmaa, kaikesta huolimatta. Pienemmät elävät isompien ja röyhkeinpien ehdoilla: toisen pesän räkättirastasemo hyökkäili variksen kimppuun lennossa, niin, variksella oli vastakuoriutunut rastaanpoikanen suussaan. Ja sama toistui muutaman tunnin päästä...
Luonto vihertää jo, mutta vasta muutamat kasvit ovat uskaltaneet avata kukkansa. Lauanataipäivän vilvoittava sade sai käenkaalin, eli tutummin ketunleivän (alla), sulkemaan kukkansa. Metsässä ne kukkivat jo täyttä päätä isoina mättäinä. Hento kaunis kukka, jonka vihreitä lehtiä syötiin lapsena...tai taidetaan niitä maistella niitä vielä nytkin.
Haikailin viikko sitten, ettei pelto-orvokkeja taida kasvaa enää ollenkaan tai sitten ne eivät vain ole sattuneet kulkureiteilleni. Ne olivat lapsena ensimmäisiä kesän viestintuojia Pajankalliolla leikkiessä sammalmättään kupeessa. Tänään sitten ilokseni taas tapasin tämän vanhan tuttavan.
Pihlajakin on valmiina avaamaan kukkansa millä hetkellä hyväänsä, jos vain lämmintä riittää.
Villinä metsässä kasvavien punaviinimarjapensaiden kukinnot ovat jo nupuillaan. Pensaat ovat saaneet alkunsa lintujen "avulla", ja ovat siis edelleen lintujen omaisuutta.
Suureksi yllätyksekseni myös perhoset olivat lähteneet liikkeelle. Lämpötila kohosi päivällä noin 20 asteeseen ja aurinkoinen sää sai ne liitelemään vilkkaasti. Ensimmäisen kerran sain kuvattua pikkuruisen kangasperhosen (alla), joka olikin kiitollinen kuvattava, sillä pysyi pitkiä aikoja paikoillaan. Kangasperhonen lentää vain toukokuun alusta kesäkuun puoliväliin.
Samoin paatsamasinisiipi (alla) oli itselleni uusi tuttavuus. Ainoa sinisiipi, joka lentää toukokuusta kesäkuun puoliväliin saakka. Paatsamasinisiivillä oli selvästi kevättä rinnassa, sillä ne pareittain kirmailivat ylös alas aurinkoisella niityllä ja välillä hävisivät puiden latvojen korkeuksiin. Olivat niin kiireisiä toimissaan, että yhden ainoan hetken yksi niistä ehti pysähtyä rönsyleinikin lehdelle huilaamaan. Suruvaippa ja herukkaperhonen olivat myös jo heränneet talvihorroksestaan.
Mistä muusta tietää kesän tulleen? Näin meillä:
- Veneen tervan tuoksusta mökkirannassa
- Uimalämpöisestä Höytiäisen vedestä, +15 astetta (uitu on jo monta kertaa)
- Lehtiharavan iloisesta äänestä lehtien siirtyessä paikasta toiseen
- Valon ja lämmön lisääntymisestä vuorokauden kaikkiin aikoihin
